Sunday, August 7, 2011

Aspi-tytöt

Ovat tehneet listan tyypillisistä aspi-piirteistä naisissa.

Minulle vaatteissa tärkeintä on mukavuus. Kankaan pitää olla pehmeää ja "oikean" tuntuista. En halua käyttää akryyliä koska muovi kitisee. Pidän hameista housuja enemmän, koska housut voivat hangata haaroista. Pidän mekoista kaikkein eniten, koska niissä ei ole puristavaa vyötäröä.
En voi käyttää meikkiä, koska se tuntuu siltä kuin kasvot olisivat likaiset, ja silmät kutiavat.
Haluan helpon leikkauksen. Pienenä halusin lyhyen tukan, koska kampaaminen teki kipeää. Takaraivoni oli aina aamulla hirmutakussa, ja sitä sitten itku silmässä setvittiin aamulla ennen kouluun menoa. En nähtävästä enää pyöri sängyssä, koska tukkani on hyvin harvoin takussa aamulla.
Olen aina ollut erikoinen, pidän kirkkaista väreistä, kansanomaisista vaatteista, etnisistä, taiteellisista, erikoisista vaatteista.
Ihmiset pitävät minua melkein 10 vuotta ikääni nuorempana. Koko perhe jakaa tämän ominaisuuden. Isolta veljeltäni kysyttiin henkkareita maitokaupassa kolmikymppisenä kun hän osti olutta. :-D
En osaa yhtään sanoa miten ilmeikäs olen. En usko olevani kovinkaan ilmeikäs.
Minulla on itsestäni aika androgyyni kuva. Olen hyvin naisellinen, mutta minulla on miehekkäitä piirteitä, kuten lovi leuassa ja tummat, suorat kulmakarvat.

Suosikkilukemistani on lasten ja nuorten kirjat, varsinkin scifi ja fantasy.
En pidä iltajuoksuista, juhlista, klubeista, yökerhoista, baareista yms.

Minun aspergerini havaittiin vasta aikuisena, mutta minua pidettiin pienenä älykkäänä, lahjakkaana, herkkänä ja ujona. Olen myös taiteellinen ja musikaalinen. Olen aina ollut kiinnostunut tietokoneista, varsinkin tietokonepeleistä, tietokilpailuista ja tietopeleistä, kaikenlaisista muistakin peleistä ja leikeistä, tietokonegrafiikasta, animaatiosta, erikoistehoisteista, varsinkin visuaalisista sellaisista, kielistä ja kulttuureista ja psykologiasta, sekä parapsykologiasta.
Opin lukemaan viisivuotiaana, äidin opettamana. Opin kirjoittamaan nopeasti jäljittelemällä opettajaa. Opin mitä tahansa seuraamalla kirjoitettuja ohjeita - mitä tahansa, paitsi kehräämään. Kirjassa ei sanottu, että kehrättäessä pitää olla johtolanka, johon alkulanka kiinnitetään... Mutta opetin itselleni frivoliteetit ja kankaalla käännetyt napinlävet, mitä saavutusta ompelunopettaja käsi- ja taideteollisessa piti ihmeellisenä. Joopajoo. Opetin myös itselleni ranskan lausumisen.
Rakastan oppimista, kursseja ja koulutusta. Minulla on monta kiinnostusta, ja monta aloitettua opintoa, mutta ei kovin monta loppuunsaatettua. Olen myös ollut vain 4-6 työssä 42-vuotisen elämäni aikana, ja luulen että pisin työ oli puoli vuotta...
Minua kiusattiin koulussa 10-18-vuotiaana. Rippileiri oli aika kamala.
Olen huippuälykäs ja monilahjakas, mutta jos en jotain tajua, en sitten tajua, vaikka rautalangasta väännettäisiin malli.

En osaa sanoa yhtään mitenkä kypsä ja herkkä olen emotionaalisesti. En ymmärrä tunteita, enkä mitä virkaa niillä on. En halua jutella tunteista, enkä välttämättä tunnista omia tunteitani.
Minulla on paniikkihäiriö ja vakavia ongelmia ahdistuksesta.
En tunne olevani kovin aistiherkkä, mutta minulla on ruokaongelmia, maun, hajun, näön ja tunnon perusteella. Kun olen hyvin stressattu, olen hyvin ääniherkkä. Kovat ja yllättävät äänet voivat saada minut romahtamaan. Olen myös valoherkkä. Voi huomata, että lähestyn romahdusta, koska siristelen.
En kuvaisi itseäni ailahtelevaksi, mutta minulla on hirveä PMS, ja aina välillä surumielisyys valtaa minut ilman syytä. Saatan istua ja tehdä jotain tavallista, kun yhtäkkiä itkettää ihan hirveästi. Ihan ilman syytä.
En ole herkkä lääkkeille. Päänsärkytabletit eivät toimineet yhtään, ennen kuin löysin ibuprofeenin. Olen tosin reagoinut aika paljon joihinkin psykofarmatikaan, toiset taas ei tunnu missään.
Reagoin jo pienenä mahalla kaikkeen. Jännitys veti vatsan veteläksi ihan heti ja nyt minulla on IBS.
Minä hieron käsiäni kun olen hermostunut tai jännittynyt, mutta en tietääkseni ole yhtä fyysinen kun olen iloinen.
Olen saanut hepuleita ja itkukohtauksia julkisesti.
Vihaan todella epäreiluutta ja sitä ettei minua ymmärretä. Suutun tosipahasti, joskus itken raivosta, ihan vain koska jokin on epäreilua.
Mutismi on tuttua myös. Puhe on yksi ensimmäisiä taitoja jotka katoaa kun olen hyvin stressattu tai tunteellinen.

En tiedä alkuunkaan miten ihmiset ymmärtävät minua, mutta koen itseni aika usein väärinymmärretyksi ja -tulkituksi.
Minua kiusattiin koulussa.
Ihmiset ovat sanoneet, että olen ylpeä ja itsekeskeinen, mutta kylmyydestä en muista kenenkään minua syyttäneen. Neutraali ilmeeni on kuulemma surullinen.
Pystyn puhumaan tuntikausia - netissä. En yleensä ilmaise ajatuksiani "live". Olen hyvin ujo, enkä halua huomiota seurassa. Pidän kuitenkin seurasta, jos voi vain olla mukana, hiljaa.
Vietän vapaa-aikani mieluiten kotona tai perheen parissa. Museot ovat kivoja, taidenäyttelyt, teatteri, filmit, eläintarha - paikat, joissa voi vain katsella ja olla hiljaa. En erityisemmin pidä "tyttöjen" kanssa shoppailusta, lounastamisesta, kahvilla käymisestä, juttelusta ja sellaisesta.
Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut monta hyvää ystävää. En ole yhteydessä koulukavereihini, ja nykyään siskoni on paras kaverini.
Kesti pitkään ennen kuin sain poikakaverin, ja sama kaveri on nykyään mieheni. Avioliittomme kestää kuolemaan asti.

Että kyllä aika hyvin pitää lista paikkaansa minun osaltani.

No comments:

Post a Comment